Täällä hiljenee..

.. ja täällä olisi tarkoitus jatkaa. Kauan olen jo ajatellut, ettei tahdo olla muuta kirjoitettavaa kuin Pyryn kanssa harrastamisesta ja koska tämä blogi oli kuitenkin alunperin ranskanbulldogeille tarkoitettu, tuntui sopivammalta aloittaa homma nyt aivan uudestaan. Eli seuraavaksi osoitteeseen retkunviemaa.blogspot.fi/ kiitos!

Hyvää joulua!

Tänä vuonna pimeys yllätti ja eläimelliset jouluntoivotuskuvayritykset oli tasoa 

ja

joten lopputuloksena toivotamme koirattomalla kuvalla

Rasitusvamma

Niinhän siinä kävi sitten, että Pyry tais tuoda viimeisimmältä Lapin reissultaan rasitusvamman mukanaan ja on nyt maanantaista lähtien ontunut ja jäykistellyt vasenta etujalkaa. Mitään virallista diagnoosia ei ole tehty, mutta kyllä minä kerkesin jo ääni värisen soittaa eläinlääkäriin, että vähintäänkin nivelrikko on nyt koiralla ja kaikki on ohi. Luurin toisesta päästä sain sitten lohdutusta ja uskonvahvisusta, että kyseessä on luultavammin kudosperäinen vamma, joka tarvii lepoa, lepoa ja lepoa. Ainakin nyt viikonlopun yli katsotaan ja tarvittaessa sitten alkuviikosta tutkimaan ja kipulääkettä hakemaan. Kovin innokas en ole kipulääkinnän suhteen, ettei näennäisesti terveenoloinen koira yllytä lähtemään rikkomaan sitä lisää.

Mutta voi prkl, että voi ketuttaa. Minä oon jääny tänä syksynä ihan paitsioon koko jahtihommista ja just kun alko kalenteri näyttämään siltä, että pääsen sitten edes tokoa ja agia Pyryn kanssa reenaamaan taas kunnolla, niin koira joutuu saikulle. Oon käynyt vain kahdesti koko syksynä Pyryn kanssa agilityssä ja meno on ollut alkuun pääsyn jälkeen mahtavaa ja kisakuume on noussut niin, että oon kaikille kouluttajillekkin luvannu, että startataan ensi vuoden alusta, mutta reenata pitäis vielä kovasti sitä ennen. Ja tokokoekkin puskee marraskuussa vastaan, ei me sinnekkään tällä menolla olla valmiita.

No ehkä tuo tuosta vielä toipuu ja päästään reenaamaan ja tekemään vielä yksi Lapin reissukin tälle syksyä, ennen kuin siellä on lumet ihan maassa. Itellä on kyllä enemmän poltetta reenikentille, tahtoo tuo into uutta orastavaa harrastusta kohtaan hiipua, kun ei sitä sitten pääse tosissaan reenaamaan. Yritän kuitenkin muistaa, että koiralla on suurin polte metsälle, vaikka itellä se onkin hiipumaan päin. Mutta ensimmäisenä tulisi saada Pyry priimakuntoon, ennen kun sen kanssa lähtään yhtään mitään tekemään.

Ei tästä tuu mittään!

Hiljaista blogissa, ei muualla

Kanalintujahti on ollut käynnissä reilut kaksi viikkoa, ja tällä hetkellä Pyry on jo kolmannella jahtireissulla. Kausi aloitettiin Utsjoen kiertueella. 9.9. ajettiin Nuorgamin ohi Pulmankijärven huudeille valmiiksi aloittamaan kausi, yövyttiin teltassa ja 10-12.9. kulettiin päivät rinkat selässä ja nukuttiin yöt teltassa Nuorgamin riekkolupa-alueella. Takasin autolle selvittyämme ajeltiin Utsjoen toiselle puolelle eräkämppään, joka sijaitsi yhdellä upeimmasta paikoista missä oon koskaan ollut, Tenon varressa Ylä-Könkään kosken kohdalla. 13-14.9. meni riekkojen perässä Paistunturien erämaa-alueella ja 15.9. ajettiin pitkä matka takasin kotiin Ouluun.

Nuorgamissa reppuun saatiin yheksän riekkoa, vasempaan nimettömään kultaa ja uusia kokemuksia valtavasti. Kolme yötä teltassa täydessä erämaassa, peseytymistä tunturipuroissa, tunteita laidasta laitaan ja toimiva koira, joka yllätti meidät vielä noutohommissa aivan täydellisesti <3

Paistunturien puolella meinas alahuuli väpättää, kun ei etes nähty yhtään riekkoa ensimmäisenä päivänä. Toisena aamuna minä olin ihan valmis luovuttamaan, mutta kyllä niitä sitten alkoi muutamia näkymään, tiputukset tosin jäi nolliin siellä puolen. Mutta mökki ja sauna pelasti kyllä hyvästi Paistunturien puolta, pelkkä Tenon tuijottaminen, kun se virtaa kohti Jäämertä, oli lumoavaa.

Tän meidän alotusreissun jälkeen ukko lähti kaverinsa kanssa Enontekiölle, missä Pyry edelleen loisti ja saaliiksi oli kolmessa päivässä jälleen tullut yhdeksän riekkoa. Nyt pojat on sitten reissussa Sievissä koko kuluvan viikon maanantaita lukuunottamatta. Harmittavasti siellä (kuten melkeen kaikkialla) lintu on vähissä ja ne harvat, jotka Pyry löytää, karkottuu heti kun ihminen alkaa olla lähimaillakaan.

Kotona mää oon sitten kierinyt reenituskissa ja lukenu katteellisina muitten etenemistä tokorintamalla ja niinpä päätin lopettaan tokottoman syksyn (no tai oli tarkotus itekseen puuhastella) ensi viikkoon ja ilmottauduin peruutuspaikalle Katja Sulkalan vetämään tokoon. Myös yhet kokeet olisi näkyvissä vielä tänä vuonna, sitten keväällä kunnon rumba päälle ehkä. Agilityssä oon kerennyt käydä vasta kahdesti, toisella kerralla Panchon kanssa. Panko yllätti mut kyllä täysin ja paineli välillä menemään lujaa. Vielä pitäis opetella puhumaan sille enemmän radalla, on se niin hassua kun 75% samat geenit tuottaa niin erilaiset koirat :) No lokakuussa jahdit keskittyy luultavasti enemmän viikonloppuihin niin, että keretään viikolla useemmin ohjattuihin reeneihin Pyrynkin kanssa.

Syksyn tullen

Viime viikko hikoiltiin vielä superhelteissä, mutta nyt voi alkaa aavistaa jo syksyn tulon. Syksyn, joka on saanut täysin uuden merkityksen Pyryn tulon jälkeen, syksyn jota meillä odotetaan jo kuin kuuta nousevaa.

Jotta jahtikaveri ois täysissä voimissa, kävi se kaksi kertaa osteopaatin (Uusi Olo) käsittelyssä. Hoito oli niin sanotusti etukäteishuoltoa, mutta luultavasti kauan vaivanneita jännityksiä (ja mitä ne osteopaatit nyt hoitikaan) löytyi vasemmasta lonkasta, ristiselästä, oikeasta ranteesta ja lapojen ja pään alueilta ja siksi pelkkä yksi kerta ei riittänyt. Pyry kuulemma vastasi hyvin hoitoihin ja nyt se on ainakin siltä osin valmis kauteen. Kausi alkoikin tänä vuonna jo 10.8. kyyhkyjahdista, joka viime vuonna jäi kastroinnin takia välistä. Hyvin oli poika kuulemma löytänyt tiputetut linnut, mutta lämpimän kyyhkyn kanssa nouto oli mennyt silkaksi hästäämiseksi.

Kyyhkyä kermakastikkeessa

Minä sivistin itseäni ja suuntasin kerrankin etelään. Kohteena oli Helsinki ja tietenkin Maailman Voittaja -näyttely. Näyttelyssä tiirauksen alla oli bretonit ja illan tullen loppushow, ryhmäkehät ja BIS. Retkuja oli reilu 30 kipaletta Suomesta, Norjasta, Ranskasta, Unkarista ja Venäjältä ainakin. Tuomari tykkäsi suht niukkakarvaisista ja pienistä koirista ja vain kaksi titteliä (veteraani- ja juniori-) tuli lopulta Suomeen ja nekin tuontikoirille. Rodun paras oli kaunis ranskalainen käyttöluokan narttu, joka kyllä täysin ansaitsi voittonsa. Tuomarin työskentely herätti mussa vähän kyllä ihmetystä, varsinkin kun narttujen vara-sert ja vara-cacib meni eri koirille, vaikka molemmat olisivat pystyneet vastaanottamaan molemmat. Eli suomalaisittain kuin ajattelee, niin roppi oli PN1 ja nämä kaksi muuta olisivat yhdessä PN2:sia. No kait tuomari ajatteli, että vähän jokaiselle jotain... Kansainväliset FCI:n säännöt erosivat muutenkin kotimaisista ja aiheuttivat mulle välillä aikamoista hämminkiä, kun en tajunnut miten homma pyörii. Loppushow oli näyttävä, vaikka ehkä vähän liikaa pitkitetty ja lopulta voiton vei indonesialainen apinapinseri.

Alpo oli hoidossa mun Helsingin reissun ja poikien kyyhkyjahdin aikana, mutta nyt se on jälleen meidän marjojen kimpussa. Sillä todettiin viikko sitten hankauma silmässä, joka on onneksi lähtenyt hienosti paranemaan. Ainoa ongelma on mulla muistaa laittaa yöksi voidetta silmään, kuka vei mun muistin Hessoissa?

20,2 kiloa ylähengitystietulehdusta

Eilen tie vei eläinlääkäriin Pyryn koko juhannuksen yli kestäneen vaisuuden ja omiin oloihin vetäytymisen takia. Alkujärkytys (vaikka tiesihän sen) tuli heti puntarilla, meijän maailman pienin seisoja painaa yli 20 kiloa, KAKSKYMMENTÄ! Mutta ei se lihava suinkaan ole, ja syksyllä kun lihakset vielä kasvaa metillä, niin se tulee oleen upeessa kunnossa.

Vähän Pyryä jännitti lääkärissä ja ekana siellä toimenpidehuoneessa se kiipeskin mun syliin. Oireiden kertaamisen jälkeen katottiin, että silmät on kirkkaat, ikenet hyvän väriset, mutta lämpimät (lämpöä Pyryllä oli edellisenä iltana 38,9 °C ja ell arveli, ettei Pyryn peruslämpö oo aivan niin korkea vaikkei lukemaa aivan kuumeeksikkaan vielä laskettu) ja kaulan imusolmukkeet selvästi turvonneet, muut käsin kopeloitavat solmukkeet oli ok. Sydän ja keuhkot kuunneltiin, sydän oli hyvä, mutta keuhkoissa kuului jotain sen verran, että tie vei röntgeniin. Röntgenissä näkyi keuhkoissa lisää ärtyneitä solmukkeita, tulehdus oli kuulemma selvästi matkalla syvemmälle. Sydän oli muodoltaan aivan erinomaisen hieno :) Verikokeella tarkistettiin valkosoluarvot ja kokeen otto oli niin helppo, kun Pyry sai käpertyä mun kainaloon sen ajaksi. Vihoviimeisenä ell tutki vielä anaalit, koska Pyry on hirviä nuoleen sen takapäätä. Siellä kaikki oli hyvin vaikka omistajan nokkaan haju oli aika ärtsy. Luultavasti siis nuoleminen on vain paha tapa. Paha tapa, joka mahollisesti ne bakteerit sinne kurkkuun on aiheuttanut. Tästä lähin meillä on ittensänuolemiskielto! Jotain hyvää on ranujen rakenteessa, kun ne ei moisiin pahuuksiin taivu.

Nyt sitten levätään ja jätetään reenaamiset sun muut väliin. Ja just kun melkeen olin uskotellut, että voin tänä torstaina mennä Pyryn kanssa 2-luokan tasosiin mölliageihin tuntemattomalle ulkokentälle.

Potilas tänä aamuna

Juhannus 2014